Tuntiselitteet

RVP

Reisi-vatsa-peppu alueelle keskittyvä tehotunti. Tunti pitää sisällään lämmittelyn, lihaskuntoa ja venyttelyt. Ei askelsarjoja.

PACE

Tehokasta kiertoharjoittelua hydraulisilla laitteilla eli ihan ilman painojen säätelyä.

Pumppi

Lihaskuntotunti, jonka aikana käydään läpi koko kroppa. Treenistä tehokkaan tekee mukaansa tempaava musiikki sekä sopivassa määrin ryhmän paine. Apuna käytetään mm. käsi- ja levypainoja, steppilautoja ym. Tunti sopii vasta-alkajille tai jo pidempään treenanneille. Mukaan tarvitset sisäliikuntakengät sekä juomapullon. Ei sisällä askelsarjoja.

 

Tabata

Tabatan teho perustuu korkeaan intensiteettiin: lepojaksot ovat lyhyitä, lihakset väsyvät ja syke nousee korkealle. Lihasten lisäksi sydän- ja verenkiertoelimistö saa ärsykettä ja kestävyyskunto kohoaa. Tabatat voidaan laskea kovatehoiseksi intervallitreeniksi. Tällainen harjoittelu myös polttaa rasvaa. Erityisesti treenin jälkeinen rasvanpoltto lepotilassa tehostuu.


Lavis 

Lavis-lavatanssijumppa on uusi hauska, helppo ja hikinen liikuntamuoto, joka perustuu lavatanssiaskeleiden ja jumpan välimuotoon. Lavista tanssitaan yksin, joten ei ole vaaraa että kukaan talloo varpaille. Tunnilla tanssitaan tuttuja lavatanssilajeja kuten humppa, jenkka, rock/jive, cha cha ja samba. Tunnilla jopa opit eri lavatanssiaskeleiden perusteita kuntoilun ohella.

Spinning+Pumppi

Tunti sisältää n.30 min pyöräilyä, n.30 min lihaskuntoa sekä lopuksi tietenkin venyttelyt !

 

 

 

 


Tuntikalenteriin ja varauksiin tästä!


Liikuntakeskus Vire
Savipajankatu 2 B
24260 SALO

info(a)liikuntakeskusvire.fi

Info (aukioloaikoina)
040-705 6946

Timo Matila
0400-512 402